5 aamurutiinia hyvään päivään

En ole aamuihminen. En siis todellakaan ole aamuihminen. Vaikka herään aamuviideltä vapaaehtoisesti, en kertakaikkiaan nauti siitä. Teen niin, koska olen päättänyt tehdä niin, en siksi että se olisi minulle luontaista. Aikainen ja hyvä aamu varmistaa kuitenkin hyvän päivän, joten esittelen teille nyt 5 omaa aamurutiiniani, joilla saan itseni käyntiin ja hyvään vireeseen jo ennen kuin muut ovat heränneet. Meillä kaikilla on hyviä ja kehnompia päiviä, mutta olen huomannut, että näillä metodeilla huonoja päiviä on huomattavasti vähemmän.

1)  Unohda torkku

Okei, tästä olette kuulleet ennenkin. Torkuttaminen ei tee kenellekään hyvää ja voi jopa lisätä väsymyksen määrää. Jos painat herätyskellon torkulle, unikierto alkaa alusta, mutta keskeytyy taas 10 minuutin kuluttua. Tästä syystä väsymys on vielä kahta kauheampi, kun taas hapuilee torkkunappulaa. Saati, mikä väsymyksen taso on neljän torkutuksen jälkeen. Näinpä siis päätin olla torkuttamatta enää ja siinä päätöksessä olen onnekseni pysynyt.

Torkutuksen lopettaminen seinään oli kuitenkin minulle hiukkasen hankalaa, koska olin varsinainen ammattitorkuttaja. Itselleni toimi kuitenkin kaksi erittäin hyvää kikkakolmosta: vaihdoin herätyskellon äänen itselleni mieluisaan kappaleeseen ja siirsin puhelimen reilusti pois käteni ulottuvilta. Kun kello soi, kuuntelen sitä mielelläni hetken ja nousen sitten sulkemaan herätyksen. Tämän jälkeen olen jo ylhäällä, joten miksi mennä enää takaisin sänkyyn? 🙂

2) Älä kuivu

Seitsemän tunnin yöunen jälkeen ensimmäinen asia, joka on mielessäni, on JANO. Elimistö on kuivunut yön aikana kuin Sahara enkä saa itseäni käyntiin ilman juotavaa.

Mielestäni on lähes sama mitä juot, kunhan juot. Jos osaisin juoda kahvia, joisin todennäköisesti sitä. Itselleni toimii kuitenkin parhaiten vihreä inkivääritee, piparminttutee tai kamomillatee. Ennen teekupposta vuorossa on kuitenkin lämmin sitruunavesi. Se lämmittää ja tekee samalla hyvää elimistölleni. Sitruunaveden ja normaalin vesilasillisen jälkeen keitän itselleni jotain suosikkiteelajeistani ja juon sitä suosikkikupistani. Mielestäni aika hyvä tapa aloittaa päivä vai mitä?

3) Braindump eli dumppaa ajatuksesi paperille

Niin kutsuttu morning pages -menetelmä on niittänyt suosiota viime aikoina, ainakin jos Youtubeen on uskominen. Morning pages on aivojen kaatopaikka, joka auttaa selkiyttämään mielen ja tyhjentämään sen liiasta roinasta. Kun ylimääräiset mieltä painavat ja sitä täyttävät asiat tyhjentää pois alta, on helpompi luoda uutta ja ryhtyä toimimaan tavoitteitaan kohti.

Jos morning pages ei ole tuttu termi, homma toteutetaaan käytännössä seuraavasti. Varaa itsellesi kynä ja kolme arkkia paperia. Unohda suosiolla läppäri tai puhelin, nyt kirjoitetaan klassikkovälineillä. Tarkoituksena on kirjoittaa kolme sivua ajatuksiasi paperille mahdollisimman aikaisin aamulla. Yritä kirjoittaa sivut ennen kuin katsot uutisia tai selaat Facebookia, jotta päässäsi ovat vain omat ajatuksesi, huolesi ja unelmasi.

Kirjoita papereille kaikki mitä ajattelet; kaunistelematta, muotoilematta ja huolehtimatta kieliopista. Kirjoita ja anna kynäsi liukua paperilla juuri sellaisiin sanoihin, joita päässäsi liikkuu juuri sillä hetkellä. Tarkoituksena ei ole tuottaa järkeviä, kokonaisia lauseita, jos sellaisia ei mielessä ole, vaan yksinkertaisesti kirjata ylös kaikki se sekametelisoppa, joka kansoittaa aivoja herätessämme. Vaikka ajattelisit ainoastaan, että koko sivujen kirjoittaminen on typerää, kirjoita se. Jos päässäsi liikkuu vain tyhjää, kirjoita se. Ennen kuin huomaatkaan, sivuille alkaa ilmestyä enemmän ajatuksia kuin olet havainnut aivojesi käsittelevän. Saatatpa jopa saada jonkin mahtavan idean tai ratkaista pitkään itseäsi askarruttaneen ongelman.

IMG_0805

4) Meditoi

Paras hetki aamustani on 15 minuutin meditaatio. Olen jopa tottunut odottamaan sitä niin paljon, että hoidan sitä edeltävät aamutoimeni aiempaa ripeämmin.

Kun kello lyö 5.40, ulkona on vielä pimeää, eikä naapureista kuulu pihaustakaan, alkaa oma aikani. Perheeni herää paljon minua myöhemmin, joten tässä vaiheessa aamua olen vielä yksin ajatusteni kanssa. Laitan napit korvilleni ja istun meditoimaan tai tekemään mindfulness-harjoituksia. Laitan soimaan rauhoittavaa musiikkia tai napsautan päälle aamuuni sopivan meditaatioharjoituksen Calm-sovelluksesta. Meditoinnin jälkeen mieleni on rauhallinen, stressitön ja uskon koko kehollani, että päivästäni tulee hyvä.

5) Liiku

Tiesitkö, että monet menestyvät ihmiset liikkuvat nimenomaan aamuisin taatakseen vireensä ja jaksamisensa pitkin päivää? Itse olen sitä mieltä, että mikä tahansa liikuntamuoto sopii aamun aikaisiin tunteihin, kunhan liikkuu jotenkin.

Omaan aamuuni yritän mahdollisimman usein mahduttaa joogan. On kuitenkin tunnustettava, että välillä elämä tulee eteen ja jooga pitää jättää välistä, syystä tai toisesta. Tiedän silti voivani paremmin niinä päivinä, kun aamuiselle liikuntahetkelle on ollut aikaa. Tämä motivoi minua joogaamaan aamuisin aina kun mahdollista. Onneksi joogatuokion ei kuitenkaan tarvitse kestää kauaa. Riittää, että tiedän saaneeni vartaloni pois siitä kohmeesta, jossa se oli sängystä noustessani. Joogan jälkeen tunnen oloni virkeäksi ja aloitan päiväni rauhallisella mielellä ja energisemmällä ololla.

Aamulla liikkumisessa on myös muita hyviä puolia. Tiedämmehän kaikki, että toisinaan työpäivät, kokoukset, sähköpostit, todo-listat, kaupassakäynti, harrastukset ja muut arkiset askareet vievät kaikki mehut ja kotiin saavutaan totaalisen väsyneinä. Jos aamurutiineihin kuuluu liikunta edes jossain määrin, ei huonoa omaa tuntoa tarvitse tuntea. Jos olen illalla täysin kuitti enkä jaksa nostaa sormeakaan, tiedän kuitenkin jo aamulla liikkuneeni.

IMG_0910

Jokeri) Jätä puhelin rauhaan

Viimeisin aamurutiinini oli aluksi itselleni kaikkein vaikein. Aiemmin otin jo sängyssä puhelimen käteen ja herätin itseni selailemalla instagramia ja muuta sosiaalista mediaa. Vaihdettuani aikaisiin kello 5:n herätyksiin, tein myös radikaalin elämänmuutoksen puhelinkäyttäytymisessäni.

Napsautettuani herätyksen pois päältä, laitan puhelimen takaisin pöydälle ja jätän sen rauhaan. Pyrin siihen, etten katso puhelintani lainkaan, ellei ole ihan pakko (Calm-meditaatiosovelluksen käynnistämistä pidän positiivisena pakkona). Somekanavia, viestejä ja sähköpostia en avaa ensimmäiseen kahteen tuntiin, koska yritän pyhittää sen ajan itselleni. Jos WhatsApissa on lukematon viesti, se tuskin katoaa mihinkään, jos luen sen vasta kahdeksalta. Toisaalta myöskään Facebookin ilmoituskuvake ei häviä, vaikka sen muistaisi tarkistaa vasta iltapäivällä.

Jos ajatus tuntuu vaikealta, kannattaa kokeilla sitä aluksi vaikka vain viikon verran. Samalla tavalla aloitin itsekin puhelimesta irtaantumisen. On uskomatonta, kuinka paljon enemmän tilaa omille ajatuksille on, kun ei heti aamusta täytä niitä muiden ihmisten tarinoilla, huolilla, ideoilla, kuvilla ja pyynnöillä.

Ihanaa päivää ja mahtavan hyvää huomenta! ❤

 

– Kati

 

2 thoughts on “5 aamurutiinia hyvään päivään

  1. Kettu says:

    Hyviä rutiineita, ja just niitä joita itsekin haluais kokeilla.
    Torkuttamisessa olen mestari. Tosin kahden torkun jälkeen totean yleensä että ihan sama, nukun vielä, ja sammutan koko herätyksen. Ja herään sitten kun luonnollisesti heräisin. (Saa nähdä mitä työnteko tästä aikanaan tuumaa… 😀 )
    Noita aamusivuja haluaisin myös kokeilla, kun moni tuntuu niitä nyt hehkuttavan! Jos vaikka koittais sitä aina niinä aamuina, kun kädet taipuu pitämään kynästä kiinni.

    Ja se viimeinen. Puhelinkäyttäytyminen. Turhan usein tulee avattua ensimmäisenä instagram tai whatsapp ja selattua viestit. Kun mietin asiaa, en tee sitä miehen luona, vaan annan meille aikaa herätä rauhassa. Miksen antais itselle ja koirille aikaa kotona ilman sitä puhelinta? Ei ne syötteet mihinkään häviä, vaikkei niitä heti sieltä lukiskaan!

    Like

    • happybeginningblog says:

      Hei upea juttu, että postaus herätti sussa motivaatiota ✌🏻💪🏻

      Itsellä oli ihan sama tilanne aikaisemmin, elämä on muuttunut hurjasti kun vihdoin päätin aloittaa. Eniten eroa huomaan omassa mielentilassa, uskomatonta kuinka paljon energisempi ja motivoituneempi sitä voi olla vaikka herää aikaisemmin.

      Suosittelen lukemaan Mel Robbinsin kirjan 5 second rule, sen jälkeen aloittamista ei malta enää odottaa 😁

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s